Jokipojat murskasi D-Kiekon | Jokipojat – D-Kiekko | Raportti

Jokipojat lopetti Suomen Cupin ottelut voittoon D-Kiekosta lukemin 6-2. Ottelun avausmaalista vastasi Jokipojat ja Janne Väyrynen sen tekijänä, syöttöpisteet Eero Teräväiselle sekä Viljami Wacklinille. D-Kiekko iski tasoitusmaalin vajaat viisi minuuttia myöhemmin, Antton Virtasen toimesta. Erän loppuun Elias Elomaa iski Jokipojat jälleen johtoon Miro Väänäsen esityöstä.


Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
--- MAINOS --- --- MAINOS ---

Toisessa erässä Jokipojat iski heti alkuun 3-1 maalin, maalintekijänä toimi Tatu Kokkola. Syöttöpisteet Joonas Larinmaalle sekä Taavi Tialalle. Ajassa 27:40 Jokipojat siirtyi jo 4-1 johtoon, maalin teki Eetu Rissanen siirretyn rangaistuksen aikana. D-Kiekko kuitenkin kavensi tilanteeksi 4-2, noin minuutti Jokipoikien maalista. Erän loppupuolella D-Kiekko otti kahteen minuuttiin kolme kahden minuutin rangaistusta. Jokipojat ei kuitenkaan onnistunut niitä hyödyntämään, joten 4-2 tilanteessa mentiin erätauolle.

Kolmas erä alkoi tutulla kaavalla D-Kiekolle kahden minuutin rangaistus, D-Kiekko kuitenkin kesti tuonkin jäähyn. Ajassa 53:28 Jokipojat lisäsi taas johtoansa, maalin iski Joonas Larinmaa. Puoli minuuttia siitä ja Jokipojat iskee ottelun viimeisen osuman. Tuloksena vakuuttava 6-2 voitto.

Jokipojat on sopinut harjoitusottelun Rokia vastaan ja se pelataan ensi viikon keskiviikkona Vuokatissa.

Jokipoikien C-nuoret ovat pelanneet SM-karsintasarjassa neljä ottelua voittaen niistä kolme. Jokipojat on sarjasa sijalla 4. Seuraava ottelu pelataan 15.9 ja silloin vastassa on Pelicans.

Tilastoja:

Maalintekijät ja syöttäjät:

10:23 1-0 Janne Väyrynen (Eero Teräväinen, Viljami Wacklin)
15:02 1-1 Antton Virtanen (Manu Lähteenmäki)
18:27 2-1 Elias Elomaa (Miro Väänänen)
22:53 3-1 Tatu Kokkola (Joonas Larinmaa, Taavi Tiala)
27:40 4-1 SR Eetu Rissanen (Joel Olkkonen, Teemu Lahtinen)
28:52 4-2 Juho Nyman (Teemu Siironen, Ville Hakala)
53:28 5-2 Joonas Larinmaa (Tatu Kokkola, Lauri Huhdanpää)
54:04 6-2 Mika Koivisto (Janne Väyrynen, Viljami Wacklin)

Maalivahtien tilastot:

Joonas Harald: TO: 16 | T%: 88,88
Manu Lähteenmäki: TO: 25 | T%: 80,64

Rangaistusminuutit:

Jokipojat: 8
D-Kiekko: 12
Kerrothan Ärjykatsomo.fi:stä kaverillesikin!

Vastaa


https://youtu.be/MnuSQjyrOSQ

Maalikooste

  • UUSIMPAAN ARTIKKELIIN