Tappiolla tauolle | Hermes-Jokipojat 4-0 | 3.11.2018 | Ennakko & Raportti

Raportti

Jokipojat koki kauden neljännen tappionsa Hermekselle lukemin 4-0. Hermeksen sankarina hääri Samu Markkula tehoin 0+3 sekä Samuel Jukuri 34 torjunnalla. Kokkolassa yleisöä oli 649 katsojaa.


Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
--- MAINOS --- --- MAINOS ---

Ensimmäisestä erästä 15min oli täysin Jokipoikien hallintaa. Jokipojille tarjottiin erän alkuun kaksi ylivoimaa, mutta ilman tulosta. Jokipojat on nyt pelannut 30minuuttia ylivoimaa putkeen ilman maalia. Kirsikkana kakun päälle Hermes onnistui vielä erän lopussa menemään johtoon. Oskari Uomala ohjasi Samuel Sikstuksen viivavedon ohi voimattoman Niilo Halosen.

Toisen erän alkuun Hermes meni kahden maalin johtoon. Jälleen kerran ohjauksella, tällä kertaa Kokkolan hanurista. Maalin jälkeen Jokipojat alkoi turhautumaan ja se näkyi kolmena jäähynä, Hermes ei kuitenkaan niitä onnistunut hyödyntämään.

Kolmannessa erässä Jokipojilla oli jälleen useita maalintekopaikkoja, maalit kuitenkin teki Hermes. Loppuun Jokipojat pääsi vielä pyörittämään 6-4 ylivoimaa, mutta jälleen ilman palkintoa. Loppulukemat Hermekselle 4-0.

Maaottelutauolle Jokipojat lähtee kolmospaikalta, ero neljäntenä olevaan Ketterään on 4 pistettä. Seuraava ottelu on keskiviikkona 14.11 Rovaniemellä RoKia vastaan. Jos yksi aikainen toive pitäisi joulupukille lähettää olisi se, että Varis keksii tauon aikana ylivoimaan jotakin.

Maalintekijät ja syöttäjät:

19:38 YV 1-0 Oskari Uomala (Samu Markkula, Samuel Sikstus)
21:40 2-0 Miika Tiihonen
37:35 3-0 Eddie Ahlmark (Toivo Pennanen, Samu Markkula)
43:58 YV 4-0 Jussi Nättinen (Oskari Uomala, Samu Markkula)

Maalivahtien torjunnat:

Niilo Halonen: 8+4+5=17
Samuel Jukuri: 14+10+10=34

Rangaistusminuutit:

JOK: 12
HER: 20

Jokipoikien pistepörssi:

1. Miro Väänänen 6+5=11
2. Joonas Larinmaa 5+6=11
3. Janne Väyrynen 6+4=10
4. Mika Koivisto 4+5=9
5. Eetu Rissanen 5+3=8

Jokipoikien maalivahdit:

Niilo Halonen: PO: 10 | PM: 22 | T: 281 | T%: 92,74
Joonas Harald: PO: 5 | PM: 9 | T: 124 | T%: 93,23

 

 

Ennakko

 

Jokipojat kohtaa viimeisessä ottelussa ennen maaottelutaukoa Kokkolan Hermeksen. Kokoonpanosta on sivussa Elias Elomaa, Lassi Raitanen, Viljami Wacklin, Harri Lankinen sekä Niko Hämäläinen. Maalilla aloittaa Niilo Halonen.

Jokipojat viilettää kuuden ottelun pisteputkessa. Viimeksi Jokipojat jäi pisteittä 13.10 kotiottelussa Lekiä vastaan. Hermes sai eilen huilata peleistä, onko siitä Hermekselle hyötyä?

Tämän päiväinen ottelu on Mestiksen kärkipäänkamppailu. Jokipojat on sarjakakkonen 28 pisteellä, Hermes on kolmantena pisteen Jokipoikia perässä.

Hermeksen maalilla tänään pelaa Jokipoikien kannattajille tuttu Samuel Jukuri. Jukuri on pelannut 10 ottelua torjuntaprosentilla 89,30. 10 ottelusta Jukuri on voittanut 5. Jokipoikien maalilla aloittaa Niilo Halonen, joka on pelannut 9 ottelua ja niistä voitoiksi on päättynyt 7.

Hermes on tehnyt Mestiksen toiseksi eniten maaleja, mutta vastaisuudessaan päästänyt kolmanneksi eniten. Vaikka Jokipojat on tehnyt Mestiksen kolmanneksi eniten maaleja ero Hermekseen on reippaat 15 maalia.

Seuraa heitä:

Samu Markkula:

Markkula on koko uransa ajan ollut tehokas Mestis-pelaaja. Viime kaudella pisteitä syntyi 39. Tälle kaudelle hän on kuitenkin löytänyt aivan uuden tason. 14 otteluun tehot 6+15=21 oikeuttaa pistepörssin 4.sijaan.

Niilo Halonen:

Lokakuun Mestis-tähdistökentälliseen valittu maalivahti on todistanut olevansa huippumaalivahti Mestiksessä ja majaileekin Mestiksen maalivahtitilaston kärjessä. Pystyykö Halonen vastaaman Hermeksen hyökkäyksen tulivoimaan?

 

Kerrothan Ärjykatsomo.fi:stä kaverillesikin!

8 kommenttia

  1. --- MAINOS ---

    --- MAINOS ---

    1. Hermes täräytti yv,maalin???? Ensimmäisessä erässä Hermeksellä ei mitään saumaa pelillisesti. Kyllä tuo meidän yv on,kauheeta. Mahdollisuus oli tehdä Jokipojilla kolme maalia..

  2. Tilastojen mukaan Jokipojat tehnyt keskimäärin 0,53 yyveemaalia ottelua kohden. Vain Ketterällä on huonompi tilasto. Jokipojat tehnyt 8 yyveemaalia, parhaat tehneet 12-13 maalia. Eli ei tuo ero kovin iso ole. Parasta olisi tietysti tietää yyveeprosentti, mutta sellaista tilastoa en osannut kaivaa. Löytääkö joku sellaisen?

Vastaa

Kukas on 2 valmentaja? Veikkaan Samu Pitkästä?
  • UUSIMPAAN ARTIKKELIIN